virtuaalitalli - a sim-game stable

BOISTEROUS RDN
VH-34286



klikkaamalla näet kuvan oikeassa koossaan

ROTU: missouri fox trotter
SUKUPUOLI: ori
SYNTYNYT: 15.03.2007 VHKR
SÄKÄKORKEUS: 156cm
VÄRI: rautias
OMISTAJA: Kerppa, RDN Hevoskasvatus
KASVATTAJA: RDN Hevoskasvatus
KOULUTUS: western, askellaji
SAAVUTUKSET: YLA2, 122 pist. - ARJ II, 78 pist.


LUONNE

Bosse on selväpäinen oripoika, joka tekee mitä siltä pyydetään, eikä söhlää ylimääräistä. Toki sekin on jonkin verran tammojen perään, mutta sille riittä hyvinkin pelkkä sanallinen huomautus ja taas se käyttäytyy siivosti. Hoitaessa Bosse saattaa olla välillä vähän rauhaton, tällöin on vain viisainta suorittaa pelkät tarpeelliset harjaukset sun muut, eikä ärsyttää poikaa siistimisillä tai vastaavilla. Perusluonteensa ansiosta pojan uskaltaa antaa vaikka hieman kokemattomammankin käsiin, mutta mikäli ihminen on epävarma, koettaa Bosse toki päästä niskan päälle hieman uhittelemalla - koskaan se ei mitään tee ja pomoksi päästessään lähtee enintään menemään, mutta antaa tutulle ihmiselle kiinni kyllä tilanteessa kuin tilanteessa aivan kauniisti, eikä enää sitten pörhentele. Muita hevosia kohtaan se on aina ollut melko välinpitämätön, vaikka tammoille vähän höräheleekin, poikaa pystyy myös tarhaamaan toisten orien kanssa, kunhan joukossa ei ole ketään suurta kiusanhenkeä ja ikäerot ovat selkeät lauman arvojärjestyksen pysymiseen.

Bosse on helppo hevonen lastata ja kuljettaa, se ei ole koskaan pahemmin stressaillut sellaisista asioista. Eläinlääkärin käsissä se saattaa olla hieman jännittynyt, mutta harvemmin koettaa häipyä paikalta ja kun ihmiset pysyvät rentoina sen ympärillä, niin se luottaa siihen, ettei mitään pahaa ole oikeastikaan tapahtumassa. Kengittäjän kanssa homma on hieman toinen, kun kerran pojan nuoruusvuosina sen ollessa vähän vallattomampi onnistui kengittäjä naulaamaan virheellisesti ja sai aikaiseksi kivuliaan reiän anturaan. Kevyellä rauhoittamisella tai huulipuristimen kanssa kengittäminenkin sujuu ihan kohtalaisen kivuttomasti niin hevoselle kuin kengittäjällekin.

Ratsastaessa Bosse on kuin muutenkin, menee reippaasti eteenpäin, kuuntelee tarkasti ja tekee mitä pyydetään - ainoastaan hidastamisten kanssa se saattaa välillä vähän hangoitella vastaan, mutta ei tarvitse kovinkaan terävää kurinpalautusta totellakseen taas. Se vaatii kuitenkin ratsastajaltaan tiettyä keskittymistä, tai rupeaa muutoin testailemaan ja pelleilemään - hauskinta sen mielestä tuntuu olevan pikku-ukkojen näkeminen, mutta heti kun ratsastaja taas keskittyy ja vaatii oria tekemään asioita, unohtuu pikku-ukot totaalisesti. Poika toimii hyvin kevyillä avuilla ja kuuntelee helposti lähes yksinomaan painoapuja, se kulkee luonnostaan takajalat tehokkaasti työskennellen ja pyöreän, pehmeän työskentelyasennon löytäminen ei vaadi ratsastajalta paljoakaan vaivaa tai taitoa. Bossella on hyvin luonnostaan nouseva foxtrot ja lännentouhuja harrastaessa kannattaa pitää huoli siitä, ettei se ala omia aikojaan askeltamaan.


JÄLKIKASVU

KILPAILUMENESTYS
ARJ:n alaisista kilpailuista voittoja 21, sijoituksia 29 (kisoja yhteensä 108)
11.10.2007 ARJ Bayou d'Armens, foxtrot, 1/5
11.10.2007 ARJ Bayou d'Armens, sekakäyntiluokka, 4/18
15.10.2007 ARJ Bayou d'Armens, foxtrot, 3/5
15.10.2007 ARJ Bayou d'Armens, sekakäyntiluokka, 9/23
19.10.2007 ARJ Southern E Arabs, sekakäyntiluokka, 22/39
21.10.2007 ARJ SnowRiver, sekakäyntiluokka, 17/24
22.10.2007 ARJ Southern E Arabs, sekakäyntiluokka, 7/19
22.10.2007 ARJ Perdiz Paso Finos, sekakäyntiluokka, 29/40
22.10.2007 ARJ Kaurisrannan Ratsastajat, foxtrot, 3/5
22.10.2007 ARJ Kaurisrannan Ratsastajat, 3-käyntiluokka, 2/5
06.11.2007 ARJ Southern E Arabs, sekakäyntiluokka, 22/25
07.11.2007 ARJ Kaurisrannan Ratsastajat, foxtrot, 5/5
07.11.2007 ARJ Kaurisrannan Ratsastajat, 3-käyntiluokka, 4/5
07.11.2007 ARJ Southern E Arabs, sekakäyntiluokka, 27/35
08.11.2007 ARJ Southern E Arabs, sekakäyntiluokka, 13/16
09.11.2007 ARJ Southern E Arabs, sekakäyntiluokka, 6/22
10.11.2007 ARJ Southern E Arabs, sekakäyntiluokka, 1/31
15.11.2007 ARJ Branwen Farm, fox trot, 5/5
15.11.2007 ARJ Branwen Farm, 3-käyntiluokka, 16/20
15.11.2007 ARJ Branwen Farm, sekakäyntiluokka, 21/41
16.11.2007 ARJ Branwen Farm, fox trot, 2/6
16.11.2007 ARJ Branwen Farm, 3-käyntiluokka, 19/22
16.11.2007 ARJ Branwen Farm, sekakäyntiluokka, 12/45
17.11.2007 ARJ Branwen Farm, fox trot, 3/6
17.11.2007 ARJ Branwen Farm, 3-käyntiluokka, 7/10
17.11.2007 ARJ Branwen Farm, sekakäyntiluokka, 26/44
18.11.2007 ARJ Kaurisrannan Ratsastajat, foxtrot, 3/5
18.11.2007 ARJ Kaurisrannan Ratsastajat, 3-käyntiluokka, 3/5
18.11.2007 ARJ Branwen Farm, fox trot, 2/6
18.11.2007 ARJ Branwen Farm, 3-käyntiluokka, 17/22
18.11.2007 ARJ Branwen Farm, sekakäyntiluokka, 19/44
19.11.2007 ARJ Branwen Farm, fox trot, 1/6
19.11.2007 ARJ Branwen Farm, 3-käyntiluokka, 2/22
19.11.2007 ARJ Branwen Farm, sekakäyntiluokka, 12/45
27.11.2007 ARJ Kaurisrannan Ratsastajat, foxtrot, 6/6
27.11.2007 ARJ Kaurisrannan Ratsastajat, 3-käyntiluokka, 1/6
27.11.2007 ARJ Kaurisrannan Ratsastajat, sekakäyntiluokka, 5/31
28.11.2007 ARJ Kaurisrannan Ratsastajat, foxtrot, 3/6
28.11.2007 ARJ Kaurisrannan Ratsastajat, 3-käyntiluokka, 1/6
28.11.2007 ARJ Kaurisrannan Ratsastajat, sekakäyntiluokka, 30/31
29.11.2007 ARJ Kaurisrannan Ratsastajat, foxtrot, 2/6
29.11.2007 ARJ Kaurisrannan Ratsastajat, 3-käyntiluokka, 6/6
29.11.2007 ARJ Kaurisrannan Ratsastajat, sekakäyntiluokka, 12/31
03.12.2007 ARJ Southern E Arabs, sekakäyntiluokka, 2/24
04.12.2007 ARJ Southern E Arabs, sekakäyntiluokka, 16/24
05.12.2007 ARJ Southern E Arabs, sekakäytniluokka, 10/24
06.12.2007 ARJ Southern E Arabs, sekakäyntiluokka, 23/24
07.12.2007 ARJ Southern E Arabs, sekakäyntiluokka, 18/24
09.12.2007 ARJ ROWDY, sekakäyntiluokka, 1/8
17.12.2007 ARJ Kaurisrannan Ratsastajat, fox trot, 4/4
17.12.2007 ARJ Kaurisrannan Ratsastajat, 3-käyntiluokka, 4/4
19.12.2007 ARJ Kaurisrannan Ratsastajat, fox trot, 3/4
19.12.2007 ARJ Kaurisrannan Ratsastajat, 3-käyntiluokka, 1/4
21.12.2007 ARJ Kaurisrannan Ratsastajat, fox trot, 3/4
21.12.2007 ARJ Kaurisrannan Ratsastajat, 3-käyntiluokka, 1/4
25.12.2007 ARJ Bayou d'Armens, foxtrot, 1/6
01.01.2008 ARJ Kaurisrannan Ratsastajat, foxtrot, 3/3
01.01.2008 ARJ Kaurisrannan Ratsastajat, 3-käyntiluokka, 1/3
01.01.2008 ARJ Kaurisrannan Ratsastajat, sekakäyntiluokka, 5/9
03.01.2008 ARJ Kaurisrannan Ratsastajat, fox trot, 1/3
03.01.2008 ARJ Kaurisrannan Ratsastajat, 3-käyntiluokka, 2/3
03.01.2008 ARJ Kaurisrannan Ratsastajat, sekakäyntiluokka, 6/9
05.01.2008 ARJ Kaurisrannan Ratsastajat, fox trot, 1/3
05.01.2008 ARJ Kaurisrannan Ratsastajat, 3-käyntiluokka, 3/3
05.01.2008 ARJ Kaurisrannan Ratsastajat, sekakäyntiluokka, 5/9
17.04.2008 ARJ USVA, foxtrot, 10/11
17.04.2008 ARJ USVA, 3-käynti, 22/27
27.04.2008 ARJ Fliphen Ranch, foxtrot, 1/11
27.04.2008 ARJ Fliphen Ranch, 3-käynti, 4/14
20.05.2008 ARJ KaRa, foxtrot, 2/16
20.05.2008 ARJ KaRa, 3-käynti, 1/16
23.05.2008 ARJ Branwen Farm, foxtrot, 2/17
23.05.2008 ARJ Branwen Farm, 3-käynti, 33/36
23.05.2008 ARJ Branwen Farm, sekakäynti, 5/33
23.05.2008 ARJ Branwen Farm, foxtrot, 4/17
23.05.2008 ARJ Branwen Farm, 3-käynti, 5/36
23.05.2008 ARJ Branwen Farm, sekakäynti, 27/33
23.05.2008 ARJ Branwen Farm, foxtrot, 1/17
24.05.2008 ARJ KaRa, 3-käynti, 3/15
24.05.2008 ARJ KaRa, sekakäynti, 3/40
31.05.2008 ARJ Beinir, 3-käynti, 2/4
31.05.2008 ARJ Beinir, foxtrot, 1/4
04.06.2008 ARJ KaRa, 3-käynti, 1/27
06.06.2008 ARJ BR Team, sekakäynti, 15/31
06.06.2008 ARJ KaRa, 3-käynti, 1/26
07.06.2008 ARJ USVA, foxtrot, 12/12
07.06.2008 ARJ USVA, 3-käynti, 2/15
10.06.2008 ARJ USVA, foxtrot, 3/12
10.06.2008 ARJ USVA, 3-käynti, 3/14
10.06.2008 ARJ Hiidenkynsi, foxtrot, 2/11
13.06.2008 ARJ Branwen Farm, foxtrot, 3/9
13.06.2008 ARJ Branwen Farm, 3-käynti, 9/9
15.06.2008 ARJ Knoxdale, 3-käynti, 2/7
15.06.2008 ARJ Knoxdale, sekakäynti, 2/9
25.06.2008 ARJ KaRa, 3-käynti, 3/12
20.07.2008 ARJ KaRa, foxtrot, 2/13
22.07.2008 ARJ KaRa, 3-käynti, 2/13
24.07.2008 ARJ KaRa, foxtrot, 1/13
24.07.2008 ARJ KaRa, 3-käynti, 1/13
26.07.2008 ARJ KaRa, foxtrot, 10/13
26.07.2008 ARJ KaRa, 3-käynti, 3/13
28.07.2008 ARJ KaRa, foxtrot, 1/13
28.07.2008 ARJ KaRa, 3-käynti, 10/13
13.08.2008 ARJ Pallas, foxtrot, 2/14
14.08.2008 ARJ KaRa, foxtrot, 3/17
17.08.2008 ARJ KaRa, 3-käynti, 1/17
03.09.2008 ARJ KaRa, foxtrot, 3/12
20.10.2008 ARJ VAM-karsinnat, foxtrot, 8/10

WRJ:n alaisista kilpailuista voittoja 3, sijoituksia 5 (kisoja yhteensä 74)
10.12.2007 WRJ Swildie Highlanders, vaativa western pleasure, 30/32
10.12.2007 WRJ Fliphen Ranch, vaativa halter, 12/28
10.12.2007 WRJ Elgwir Arabians, helppo trail, 61/70
10.12.2007 WRJ Elgwir Arabians, helppo western pleasure, 33/80
13.12.2007 WRJ Southern E Arabs, vaativa reining, 71/78
13.12.2007 WRJ Southern E Arabs, vaativa pole bending, 21/31
13.12.2007 WRJ Southern E Arabs, vaikea halter, 23/36
14.12.2007 WRJ Southern E Arabs, vaativa reining, 25/96
14.12.2007 WRJ Southern E Arabs, vaativa pole bending, 33/47
14.12.2007 WRJ Southern E Arabs, vaikea halter, 39/52
15.12.2007 WRJ Southern E Arabs, vaativa reining, 34/90
15.12.2007 WRJ Southern E Arabs, vaativa pole bending, 42/47
15.12.2007 WRJ Southern E Arabs, vaikea halter, 3/51
16.12.2007 WRJ Allu Express, helppo barrel racing, 27/29
16.12.2007 WRJ Southern E Arabs, vaativa reining, 25/96
16.12.2007 WRJ Southern E Arabs, vaativa pole bending, 8/46
16.12.2007 WRJ Southern E Arabs, vaikea halter, 17/51
17.12.2007 WRJ Southern E Arabs, vaativa reining, 4/97
17.12.2007 WRJ Southern E Arabs, vaativa pole bending, 6/48
17.12.2007 WRJ Southern E Arabs, vaikea halter, 4/52
18.12.2007 WRJ Allu Express, helppo barrel racing, 25/31
20.12.2007 WRJ Allu Express, helppo reining, 20/40
21.12.2007 WRJ ROWDY, helppo western riding, 21/36
21.12.2007 WRJ Aniron Stud, vaativa halter, 14/88
21.12.2007 WRJ Aniron Stud, vaativa western horsemanship, 8/40
21.12.2007 WRJ Aniron Stud, vaikea reining (freestyle), 26/37
21.12.2007 WRJ Carmen Hanoverians, vaativa halter, 19/28
21.12.2007 WRJ Tinderin holsteinit, helppo reining, 39/47
27.12.2007 WRJ Midgårds Half- & Warmbloods, Holland CUP vaativa trail, 30/44
27.12.2007 WRJ Midgårds Half- & Warmbloods, Holland CUP vaativa reining, 1/33
03.01.2008 WRJ Tinderin Holsteinit, vaativa trail, 2/42
07.01.2008 WRJ Kaurisrannan Ratsastajat, vaativa western riding, 16/37
07.01.2008 WRJ Kaurisrannan Ratsastajat, vaikea versatile horse, 5/8
07.01.2008 WRJ Kaurisrannan Ratsastajat, vaikea barrel racing, 5/8
09.01.2008 WRJ Ingefärä, vaativa trail, 15/30
14.01.2008 WRJ Arwyn, vaativa western riding, 15/24
14.01.2008 WRJ Arwyn, vaativa reining, 14/24
15.01.2008 WRJ Valtikka, vaativa western horsemanship, 9/16
20.01.2008 WRJ Whitebrook, helppo western riding, 17/20
05.04.2008 WRJ Raven Ratsutila, vaikea reining, 14/15
06.04.2008 WRJ KaRa, vaativa reining, 11/18
06.04.2008 WRJ KaRa, vaativa western riding, 8/12
06.04.2008 WRJ KaRa, vaikea barrel racing, 3/8
08.05.2008 WRJ KaRa, vaativa western riding, 14/50
08.05.2008 WRJ KaRa, vaikea versatile horse, 13/20
08.05.2008 WRJ KaRa, vaikea barrel racing, 9/19
08.06.2008 WRJ Raven Ratsutila, vaikea reining, 7/18
10.06.2008 WRJ KaRa, vaikea barrel racing, 5/29
11.06.2008 WRJ Tijuana Stables, helppo freestyle reining, 40/54
05.07.2008 WRJ JPR, vaikea reining, 6/13
05.07.2008 WRJ JPR, vaikea western pleasure, 13/16
12.07.2008 WRJ Avalon, vaativa barrel racing, 14/16
12.07.2008 WRJ Avalon, vaikea pole bending, 1/9
13.07.2008 WRJ Firefoot Ranch, vaativa western riding, 8/14
13.07.2008 WRJ Firefoot Ranch, vaikea versatile horse, 10/15
13.07.2008 WRJ KaRa, vaativa western riding, 12/53
13.07.2008 WRJ KaRa, vaikea versatile horse, 22/32
13.07.2008 WRJ KaRa, vaikea barrel racing, 31/34
15.07.2008 WRJ KaRa, vaatova reining, 15/70
15.07.2008 WRJ KaRa, vaatova pole bending, 21/47
15.07.2008 WRJ KaRa, vaikea barrel racing, 39/41
17.07.2008 WRJ KaRa, vaativa western riding, 41/69
17.07.2008 WRJ KaRa, vaikea versatile horse, 12/34
17.07.2008 WRJ KaRa, vaikea barrel racing, 18/34
18.07.2008 WRJ KaRa, vaativa western riding, 51/59
18.07.2008 WRJ KaRa, vaikea versatile horse, 21/41
18.07.2008 WRJ KaRa, vaikea barrel racing, 40/40
19.07.2008 WRJ KaRa, vaativa reining, 23/75
19.07.2008 WRJ KaRa, vaativa pole bending, 24/56
19.07.2008 WRJ KaRa, vaikea barrel racing, 1/43
20.07.2008 WRJ VT Mustang, helppo western riding, 22/35
18.08.2008 WRJ CeRi, trail, 9/34
19.11.2008 WRJ Herecia, trail, 27/54
30.11.2008 WRJ-CUP, trail, 23/54

SUKUTAULU

isä:
Enthusiastic RDN
ii. PI's Can't Handle iii. Sparkling Luminary
iie. Behind a Fairytale
ie. Chilié iei. Ch. Touch of Real Love
iee. Black Rose
emä:
Glenda's So Be It
ei. Glenda's Not Me
evm
eii. GTJ Halcyon
eie. Glenda's She's The One
ee. Glenda's Soft Story
evm
eei. Storyman III
eee. Soft Ice RR


© ulkoasu & tekstit >> Kerppa, kuvat >> Jasper Springs